Kuvagalleria

Dancers in Red

Tekniset tiedot

  • Merkki: Chevrolet El Camino, vm. -87
  • Moottori: 400 cid (6,5 l), remmiahdettu, automaatti vaihteet
  • Polttoaine: Puu, vaihtoehtoisesti bensiini
  • Polttoaineen kulutus: Puuta noin 40 kg / 100 km
  • Polttoainekustannus: 2 ?/100 km
  • Toimintamatka: Hieman yli 200 km/ tankillinen (mahd. ottaa nopeudesta riippuen 1300 km polttoaine mukaan)
  • Huippunopeus: yli 140 km/h
  • Oma paino ajokunnossa: ~ 2 000 kg
  • Kaasutinlaitteisto: Rakennettu 2007
  • Moottorin elektroninen ohjaus: Motec M800, sähköisesti ohjattu seoksen lamda-säätö, bensiinin ja puukaasun yhteiskäytön mahdollisuus, automaattinen kaasuttimen sytytys
  • Päästöt: Täyttää E4-normin katsastusmittauksessa puukaasulla

ekokortteli.jpg
http://www.youtube.com/watch?v=x6168-5S9io

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Viimeisimmät

  • 30.3.2017 21:58Puhe Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kevätkokouksessaLue lisää »
  • 30.3.2017 9:36Suomi 100 -demokratiaviikkojen juhlaseminaarin avauspuheenvuoroLue lisää »
  • 27.3.2017 12:16Roomasta yhtenäisenä samaan suuntaan Lue lisää »

Blogin arkisto

Terve!

Olen Juha Sipilä, pääministeri, keskustan puheenjohtaja ja diplomi-insinööri Pohjois-Pohjanmaalta Kempeleestä. Tervetuloa sivuilleni. Täältä löydät tietoa työstäni ja ajatuksistani.

Uskon Suomen tulevaisuuteen. Selviydymme, kun meillä on rohkeutta tehdä ratkaisuja, jotka luovat työpaikkoja ja turvallisuutta sekä ottamalla vastuuta lähimmäisistämme ja omasta elämästämme.

Laitetaan Suomi yhdessä kuntoon!

Puhe Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kevätkokouksessa

Torstai 30.3.2017 klo 21:58

(muutosvarauksin)


Arvoisat kuulijat,
Hyvät naiset ja herrat,

Osallistuin viime viikonloppuna Roomassa muiden EU-johtajien kanssa mieleenpainuvaan tapahtumaan. Juhlistimme vuonna 1957, siis 60 vuotta sitten, tehtyjä sopimuksia, joilla luotiin nykyaikaisen Euroopan unionin perusta.

Kuten hyvin tiedämme, rakentui Euroopan integraatio 1950-luvulla rauhanprojektiksi, kahden maailmansodan raunioille. Eurooppalaiset olivat sotineet keskenään mitä karmeimmalla tavalla. Monet yhteiskunnat, taloudet ja ihmiselämät olivat sotien jälkeen riekaleina. Muistammeko kuitenkaan enää, miksi Euroopassa tuolloin ylipäätään sodittiin?

Kuusikymmentä, seitsemänkymmentä vuotta eivät kansakuntien historiassa ole pitkäkään aika. Ihmisen muisti kulkee valitettavasti lyhyemmissä sykleissä, ja siksi iso kuva tahtoo usein unohtua.

Vaikka Euroopan unionissa erilaista köydenvetoa arjen politiikasta tälläkin hetkellä riittää, on integraation suuri kivijalka kuitenkin pitänyt: yhdistynyt Eurooppa on saanut elää rauhan ja vaurastumisen aikaa jo usean vuosikymmenen ajan. Monille tästä on tullut itsestäänselvyys, ja ironista kyllä, kun jostain asiasta tulee itsestäänselvyys, päätyy se vaaravyöhykkeelle. Sen hoitaminen ja vaaliminen jää sivuseikaksi. Kiitollisuus siitä unohtuu.

Eurooppa on viime vuosina havahtunut siihen, että kaikki ei enää olekaan niin kuin ennen. Muu maailma ei enää katsokaan meitä loistavana esimerkkinä yhteiskuntien ja arvojen järjestymisestä, vaan myös vanhentuvana ja jopa taantuvana mantereena. Ulkoisten rajojemme turvaamiseksi ei enää riitäkään pelkkä rakentava vuoropuhelu ja taloussuhteiden kehittäminen naapureidemme kanssa. Myös jakolinjat omien yhteiskuntiemme sisällä ovat alkaneet terävöityä ja jopa tulehtua.

Kuten viime viikon Rooman julistuksessa totesimme: ”Euroopan unionilla on tänään vastassaan sekä maailmanlaajuisesti että eurooppalaisittain ennennäkemättömiä haasteita: alueelliset konfliktit, terrorismi, kasvavat muuttopaineet, protektionismi sekä sosiaalinen ja taloudellinen eriarvoisuus.”

Kohti alati auvoisempaa tulevaisuutta purjehtinut eurooppalainen yhteistyö on joutunut todella pysäytetyksi ja herätetyksi. Tällaisiin muutoksiin on aivan pakko reagoida – eikä vain juhlapuhein, vaan teoin. Meidän on pakko kysyä itseltämme: keitä me oikein olemme, mihin asioihin me uskomme ja mitä olemme niiden puolesta valmiita tekemään?

Hyvät ystävät,

Eurooppalainen yhteistyö on usein kuin vanha dieselmoottori. Käynnistyy hitaasti ja alkaa rullata raskaasti, mutta vauhtiin päästyään menee päättäväisesti eteenpäin.

Tällaisessa tilanteessa olemme nyt. Olemme kaivaneet esille tämän päivän eurooppalaisen yhteistyön olennaisinta ydintä ja olemme luvanneet toisillemme, että nyt myös keskitymme niihin. Rooman julistuksessa tiivistimme Euroopan unionin tärkeimmät tehtävät neljään kohtaan: turvallinen ja suojattu Eurooppa; vauras ja kestävästi kehittyvä Eurooppa; sosiaalinen Eurooppa; vahvempi Eurooppa globaalistuneessa toimintaympäristössä.

On merkille pantavaa, että ihan ensimmäisenä mainitsimme juuri turvallisen ja suojatun Euroopan. Euroopan ja eurooppalaisten turvallisuuden vahvistaminen on meille nyt ensiarvoisen tärkeä tehtävä. Tämä ei tarkoita sitä, että haluaisimme nyt kääriä Euroopan panssarihaarniskaan ja laittaa kaikki ikkunaluukut kiinni. Päinvastoin, tämä tarkoittaa Euroopan vahvistamista avoimena, itsestään ja kansalaistensa turvallisuudesta vastuuta kantavana toimijana.

Tämä ei tarkoita vain sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden klassisten pilareiden vahvistamista. Meidän täytyy katsoa myös sitä, miten jokainen meistä rakentaa ja puolustaa turvallista yhteiskuntaa. Olemme syystäkin kantaneet suurta huolta siitä, miten eurooppalaiset yhteiskuntamme tällä hetkellä voivat, Suomi niiden mukana. Pysyvätkö kaikki kansalaiset muutoksessa mukana – nuoret, vanhat, miehet, naiset, maahanmuuttajat, kantaväestö? Kokevatko ihmiset enää, että nykyinen järjestelmämme pystyy tuottamaan tässä ajassa tarvittavia päätöksiä ja ratkaisuja?

Olen ennenkin sanonut, että järjestelmäämme totisesti saa haastaa uusiutumaan ja suoriutumaan paremmin. Mutta tuo haastaminen ei saa rapauttaa demokraattisen yhteiskuntamme kivijalkoja – sananvapautta, suvaitsevaisuutta, ihmisoikeuksia, kunnioitusta yhteisiä sääntöjä kohtaan. Tässä asiassa olemme turvallisuuden laajempien peruskysymysten äärellä. Tällainen arjen turvallisuuden rakentaminen ja puolustaminen on näinä aikoina jokaisen suomalaisen ja eurooppalaisen tehtävä.   

Hyvät naiset ja herrat,

Kuten edellä totesin, syntyi eurooppalainen integraatio rauhanprojektiksi. On kuvaavaa ja Euroopasta paljon kertovaa, että rauhaa rakennettiin ja puolustettiin vuosikymmenten ajan etenkin taloudellisen yhteistyön ja inhimillisen kanssakäymisen voimin. Myös puolustus- ja muusta turvallisuusyhteistyöstä puhuttiin, mutta asia ei saanut todellista tuulta alleen.

Kuten niin usein elämässä, piti jotain tapahtua, ennen kuin asialle lopulta alettiin tehdä jotain. Venäjän toimet Ukrainassa; terrori-iskut Pariisissa, Brysselissä ja muualla; maahanmuuttokriisi. Ja nyt viimeisimpänä Yhdysvaltain vaalit, joiden seurauksena vaatelias viesti eurooppalaisten vahvemmasta omasta vastuunjaosta on kantautunut Atlantin yli suorana ja selkeänä.

Yhdysvaltain viesti on ollut suunnattu ennen kaikkea eurooppalaisille Nato-maille. Suomea tämä viesti ei siksi suoraan kosketa, mutta sen perusajatukseen voimme mekin silti hyvin yhtyä: on tärkeää, että Eurooppa alkaa kantaa itse enemmän vastuuta omasta turvallisuudestaan ja puolustuksestaan.

Suomi on sitä aina tehnytkin pitämällä huolen omasta maanpuolustuksestaan. Sotilasliittoon kuulumattomana maana olemme pitäneet hyvän huolen omasta kotipesästämme mutta olemme ymmärtäneet myös sen, että olemalla hyvin varautunut toimintaympäristömme muutoksiin tuotamme turvallisuutta myös laajemmin.

Puolustusbudjettimme on omissa tilastoissamme tällä hetkellä 1,3 % BKT:sta, euroina tämä tarkoittaa 2,8 miljardia. Jos kuitenkin käyttäisimme BKT-osuuden laskemisessa samaa laskentatapaa kuin Nato-maat, olisi prosenttiluku jo 1,6 %, euroina 3,4 miljardia.

Jos suunnitelmissa olevat strategiset suorituskykyhankkeet eli merivoimien alushankinnat ja ilmavoimien hävittäjähankinnat toteutuvat, nousee BKT-osuus nykyisellä laskentatavallamme 2020-luvulla korkeimmillaan 1,8–2 prosenttiin, ja Nato-maiden käyttämällä laskentatavalla 2–2,25 prosenttiin BKT:stä. Pohjolan äärillä on siis ponteva maa, joka ei taatusti ole eurooppalaisen turvallisuuden heikoin lenkki.

Puolustusbudjetin BKT-osuuksista puhuttaessa liikutaan aritmeettisesti prosenttiyksikköjen kymmenyksissä. Niiden takana on kuitenkin merkittäviä summia aivan oikeaa rahaa, jonka tehokas ja läpinäkyvä käyttö on tärkeää. Tämä on tilanne Suomessa, ja tämä on tilanne myös monissa meille läheisissä eurooppalaisissa maissa, kuten Saksassa.

Prosenttiyksikköjen kymmenykset ovat Saksan kansantalouden mittakaavassa todella suuria lukuja. Saksan puolustusmenojen BKT-osuushan on tällä hetkellä vain noin 1,2 %, joka kuitenkin euroissa tarkoittaa noin 37 miljardia euroa vuodessa. Jos Saksa huomenna kertaheitolla nostaisi puolustusmenonsa Nato-maiden tavoitteeksi asetettuun 2 prosenttiin, joutuisi se tämän päivän tilanteeseen verrattuna lähes tuplaamaan vuosittaiset puolustusmenonsa. Nopealla laskutoimituksella tämä tarkoittaisi noin 25 miljardin euron kertaluontoista tasokorotusta maan vuotuisiin puolustusmenoihin.

Nato-maiden puolustus on kuin nyyttikestit, jos tällainen ilmaisu sallitaan – yhteistä Nato-armeijaa ei ole, vaan kukin jäsenmaa tuo yhteistyöhön omat suorituskykynsä. Näin ollen myös rahalliset lisäpanostukset puolustukseen olisivat panostuksia nimenomaan kunkin maan omiin kyvykkyyksiin, mutta sitä kautta myös yhteisiin päämääriin.

Sama pätee myös EU:n yhteiseen turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan. EU on yhdessä juuri niin vahva kuin sen jäsenmaat haluavat sen olevan. Ja nyt tuolle vahvuudelle on tilausta. Puhuttuani asiasta useiden eurooppalaisten kollegoideni kanssa olen vakuuttunut siitä, että mahdolliset Nato-tavoitteiden mukaiset kansallisten puolustusbudjettien korotukset voivat hyödyttää myös EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämistä.

Me kaikki, niin sotilasliittoon kuulumattomat kuin siihen kuuluvatkin maat, haluamme ehdottomasti välttää päällekkäisyydet Nato-yhteistyön kanssa. Niin EU:ssa kuin Natossakin vallitsee yhteisymmärrys siitä, että näiden kahden toimijan tulee täydentää toisiaan. Euroopassa riittää paljon tekemätöntä, EU:lle kuin nenä päähän sopivaa työsarkaa muun muassa kybersuorituskykyjen kehittämisessä sekä hybridioperaatioihin varautumisessa.

Uskallan siksikin olla toiveikas sen suhteen, että EU:n yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä viime aikoina nähdyt edistysaskeleet ovat tällä kertaa aitoja.

Hyvät kuulijat,

Hallitus on antanut eduskunnalle sekä ulko- ja turvallisuuspoliittisen että puolustuspoliittisen selonteon. Niiden molempien toimintaympäristökuvaus perustuu samaan analyysiin. Niiden molempien keskeiset viestit Suomen linjauksista ovat luonnollisesti samat. Toteamme molemmissa selonteoissa, että Euroopan unioni on Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskeisin toimintakehys ja tärkeä turvallisuusyhteisö, sekä Suomen arvoyhteisö. Suomen näkemyksen mukaan EU:n yhteisvastuulauseke ja keskinäisen avunannon lauseke vahvistavat unionia turvallisuusyhteisönä ja lisäävät jäsenvaltioiden keskinäistä solidaarisuutta.

On siksi selvää, että Euroopan unionin tulevaisuustyössä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisena tavoitteena täytyy olla EU:n kokonaisvaltainen kehittäminen turvallisuusyhteisönä. Suomen näkemyksen mukaan EU:n yhteistä turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa sekä puolustusyhteistyötä tulee vahvistaa. Sille on nyt tilausta, ja sille on nyt momentum. Tämä on yhtäältä Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisten intressien mukaista, ja toisaalta lisääntyvä eurooppalainen yhteistyö tukee myös kansallista puolustustamme – on kyse sitten joukkojen käytön kehittämisestä, materiaalista ja infrastruktuurista, puolustusteollisuuden tukemisesta tai uusiin uhkiin vastaamisesta. Tiiviimpi eurooppalainen yhteistyö vahvistaa EU:n asemaa myös globaalina toimijana.

Tämän vuoksi Suomi on ollut yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämisessä yksi aktiivisimmista jäsenmaista. Vaikutamme vahvasti. On ollut ilahduttavaa huomata, että saman vision jakavat kanssamme nyt monet muutkin jäsenmaat, niin tärkein ja läheisin naapurimme Ruotsi kuin monet Nato-maatkin.

Viime aikoina julkisessa keskustelussa on pohdittu paljon sitä, mitä unionin eriytyvä tai eritahtinen kehitys tarkoittaa.

Suomi on tälläkin hetkellä mukana kaikissa eritahtisen yhteistyön muodoissa. Olemme kaiken lisäksi osoittaneet niille vahvan tukemme näinä eurooppalaisen yhteistyön tuulisina aikoina emmekä ole lähteneet mukaan yhteistyötä kritisoiviin laulukuoroihin. Olemme toimineet näin, koska se on Suomen etu. Olemme toimineet näin, koska vain olemalla mukana voimme vaikuttaa. Me uskomme eurooppalaiseen yhteistyöhön ja sen vahvaan arvopohjaan.

Olemme mukana vapaan liikkuvuuden Schengen-sopimuksessa. Olemme mukana Euroopan talous- ja rahaliitto EMUssa ja otimme ensimmäisten joukossa käyttöön yhteisvaluutta euron. Ja nyt olemme etulinjassa kehittämässä puolustusyhteistyötä, josta voi tulla seuraava konkreettinen eritahtisuuden muoto.

Me hyväksymme Euroopan unionin eritahtisen kehityksen kahdella reunaehdolla. Ensinnäkin sen on tapahduttava nykyisen perussopimuksen puitteissa; emme halua halvaannuttaa unionin toimintakykyä vuosia kestäviin sopimusneuvotteluihin. Toiseksi eritahtisen kehityksen on säilyttävä avoimena kaikille jäsenvaltioille, vaikka eteneminen tapahtuisikin eriaikaisesti; unionin yhtenäisyys on meille erittäin tärkeää emmekä halua jakaa jäsenvaltioita a- ja b-luokan jäseniin. Eli, vaikka turvallisuus- ja puolustusyhteistyötä nyt lähtisi syventämään vain pienempi joukko maita, Suomi niiden mukana, olisivat myös kaikki muut myöhemmin tervetulleita mukaan.

Mitä tämä eriytyvä yhteistyö Euroopan unionin yhteisessä turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa sitten voisi olla? Näen, että kyse voi olla erilaisista moduuleista, joihin kukin halukas jäsenmaa voi osallistua omien tarpeidensa ja suorituskykyjensä mukaisesti. Kuten jo edellä totesin, EU:n yhteinen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka toimii jäsenmaiden yhteistyön varassa: yhteistä armeijaa ei ole eikä tule, mutta omat eväät yhdistämällä voidaan saada aikaan varsin komea kattaus.

Viime vuoden puolella, mukaan lukien joulukuun Eurooppa-neuvostossa, linjatun pohjalta nyt alkuvuodesta työn alla on ollut erityisesti kolme kokonaisuutta: kriisinhallinnan suunnittelu- ja johtokyky, pysyvä rakenteellinen yhteistyö, ja puolustuksen vuosittainen arviointi.

Mitä nämä kolme asiaa sitten pitävät sisällään?

Ensin mainittu, eli EU:n kriisinhallintaoperaatioiden suunnittelu- ja johtokyky, on edennyt näistä nopeimmin. Kriisinhallintaoperaatioiden tehokas toteutus vaatii, että EU:lla on käytettävissään tarvittavat esikuntajärjestelyt. Ongelmana on tähän saakka ollut järjestelyjen hajanaisuus. Ulkoasiainneuvosto eli EU:n ulkoministerikokous päättikin aiemmin tässä kuussa ensimmäisestä konkreettisesta toimesta: osaksi Brysselissä sijaitsevaa EU:n sotilasesikuntaa perustetaan sotilaallisista koulutusoperaatioista vastaava suunnittelu- ja johtokyky. Suomen kannalta hienoa on se, että sen johtoon tulee EU:n sotilasesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Esa Pulkkinen. EU:n sotilaallisia koulutusoperaatioita on tällä hetkellä käynnissä kolmessa Afrikan maassa – Keski-Afrikassa, Malissa ja Somaliassa.

Tämä on siis kuitenkin vasta ensimmäinen, pieni mutta tärkeä askel. Suomen pidemmän tähtäimen tavoitteena on pysyvä esikuntarakenne, joka kattaisi sekä sotilaalliset että siviilikriisinhallinta operaatiot. Tämä tarvittaisiin myös, jotta EU voisi paremmin vastata niistä tehtävistä, joita se on itselleen globaalistrategiassaan asettanut.

Toinen mainitsemistani asioista on pysyvä rakenteellinen yhteistyö. Kyseessä on kenties vähän EU-jargonilta maistuva termi, joka kannattaa kuitenkin kärsivällisesti palastella ihan konkreettisiksi asioiksi, sillä se on todella tärkeä asia.

Pysyvässä rakenteellisessa yhteistyössä kyse on sotilaallista suorituskyky-yhteistyötä koskevasta mekanismista. Ne jäsenmaat, jotka täyttävät korkeammat sotilaallisia suorituskykyjä koskevat kriteerit ja ovat tehneet keskenään tiiviimpiä sitoumuksia, oikeutetaan käynnistämään yhteistyötä unionin puitteissa. Mekanismi siis mahdollistaa erikseen sovittavilla aloilla tehtävän yhteistyön, johon kaikki jäsenmaat eivät välttämättä osallistu.

Pysyvän rakenteellisen yhteistyön hankkeet voivat keskittyä joko uusien suorituskykyjen kehittämiseen tai olemassa olevien parempaan hyödyntämiseen. Konkreettisia hankkeita jäsenmaat eivät vielä juuri ole ehdottaneet – poikkeuksena Saksa, jonka voi kaikesta päätellä olevan hyvin sitoutunut eurooppalaisen yhteistyön kehittämiseen. Se on jo ehdottanut yleisellä tasolla pysyvää rakenteellista yhteistyötä liittyen kriisinhallintaoperaatioihin – kuten niiden lääkintähuoltoon, logistiikkaan tai satelliittikuvayhteistyöhön.

Suomen näkemyksen mukaan on kuitenkin tärkeää, ettei pysyvä rakenteellinen yhteistyö rajoitu vain kriisinhallintaan, vaan että se kattaa puolustusyhteistyötä laajemmin. Suomi tuleekin tekemään omat ehdotuksensa pysyvän rakenteellisen yhteistyön kehykseen myöhemmin keväällä.

On selvää, että meidän ehdotuksemme tulevat liittymään jo aiemmin kansallisesti, muun muassa puolustusselonteossa linjattuun. Toteamme selonteon EU-yhteistyötä koskevassa osuudessa: ”Suomelle tärkeitä osa-alueita ovat muun muassa kriisinhallinta, avun antaminen ja vastaanotto, hybridiuhkiin vastaaminen, puolustusyhteistyön ja suorituskykyjen kehittäminen, huoltovarmuusjärjestelyiden luominen sekä puolustusteollisen ja -teknologisen osaamisen vahvistaminen.”

Tärkein jakolinja pysyvää rakenteellista yhteistyötä koskevassa keskustelussa kulkee tällä hetkellä siinä, painotetaanko halukkaiden ja kyvykkäiden maiden kunnianhimoisempaa etenemistä vai pyritäänkö pitämään osallistumiskynnys matalampana ja kaikki jäsenmaat mukana. EU:n ulkosuhdehallinto on esittänyt kaksitasoista mallia, joka pyrkii yhdistämään molemmat näkökulmat: ensimmäinen taso olisi yleinen, kaikille yhteinen rakenne ja hallinto, ja toinen taso olisivat yksittäiset hankkeet, joihin jäsenmaat osallistuvat omista lähtökohdistaan. Suomikin kannattaa tätä kaksitasoista mallia – siis lähtökohtaisesti kaikille avointa pysyvää rakenteellista yhteistyötä, jossa maat kuitenkin päättävät hankekohtaisesti, missä yhteistyössä ovat mukana.

Todettakoon vielä, että pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä sovittiin jo vuoden 2009 Lissabonin sopimuksessa, mutta niin vain olemme vasta nyt jalkauttamassa sitä käytännön yhteistyöksi.

Kolmas alkuvuodesta työstetty asia koskee puolustuksen vuosittaista arviointia. Se tulee tukemaan EU-puolustusyhteistyön systematisointia ja sitovuuden lisäämistä. Suomen näkemyksen mukaan arvioinnin tulee täyttää kaksi tehtävää: sen tulee edistää EU-tason suorituskykytavoitteiden täyttämistä ja sen tulee tarjota jäsenmaille foorumi kansallista suunnittelua koskevaan koordinaatioon.

Edellä mainittua kolmea asiaa työstetään nyt kohti edessä olevia seuraavia etappeja: toukokuun ulkoasiainneuvostoa eli EU-ulkoministerikokousta sekä kesäkuun Eurooppa-neuvostoa eli EU-päämieskokousta varten.

Ja työ jatkuu myös muilla suunnilla. Edellä mainittujen kokonaisuuksien lisäksi kevään mittaan tullaan jatkamaan EU:n sotilaallisen ja siviilikriisinhallinnan tehostamista koskevaa työtä, EU–Nato-yhteistyön tiivistämistä sekä komission Euroopan puolustuksen alan toimintasuunnitelman toimeenpanoa.

Viimeksi mainittuun liittyen komissio valmistelee aiempaa yksityiskohtaisempaa esitystä puolustusrahaston perustamisesta. Tämä eurooppalainen puolustusrahasto tulisi sisältämään ns. tutkimusikkunan sekä suorituskykyikkunan. Tutkimusikkuna sisältäisi nimensä mukaisesti rahoitusta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan alan yhteiseen tutkimukseen.

Suorituskykyikkunan kohdalla suunnitelmissa on rahoitusväline, jonka avulla osallistuvat jäsenvaltiot voisivat yhdessä kehittää ja hankkia suorituskykyjä niiden kustannusten alentamiseksi. Se rahoitettaisiin yhdistämällä osallistuvien maiden kansallisia määrärahoja, joita mahdollisuuksien mukaan täydennettäisiin EU-budjettivaroin. Osallistuminen rahastoon perustuisi jälleen kerran vapaaehtoisuuteen, eli jokainen maa arvioisi osallistumisensa omista puolustuspoliittisista lähtökohdistaan. Suomi pitäisi EU-rahoituksen laajempaa hyödyntämistä puolustussektorilla kannatettavana ajatuksena.

Hyvät naiset ja herrat,

Euroopan unionin yhteisellä turvallisuus- ja puolustuspolitiikalla voidaan aidosti tuoda jäsenmaille lisäarvoa täydentäen sekä maiden omia kansallisia suorituskykyjä että niiden muita kansainvälisiä sitoumuksia. EU-puolella voidaan tehdä asioita, joita esimerkiksi Nato ei tee. Mainitsin jo edellä erityisesti kyberturvallisuuteen liittyvien toimintakykyjen kehittämisen sekä hybridioperaatioihin varautumisen. Molemmissa on kyse yhteiskuntien laajan valmiuden ja valppauden kehittämisestä, niiden vastustuskyvystä ja kestokyvystä tilanteissa, joissa niihin kohdistuu uudentyyppisiä, myös ei-sotilaallisia uhkia.

Kyberturvallisuus liittyy olennaisesti sähköisen ja verkotetun yhteiskunnan turvallisuuteen; tämän merkitys vain kasvaa digitalisaation ja asioiden internetin edetessä. Hybridivaikuttaminen on määritelmällisesti suunnitelmallista toimintaa, jossa valtiollinen tai ei-valtiollinen toimija voi hyödyntää samanaikaisesti erilaisia sotilaallisia keinoja tai esimerkiksi taloudellisia tai teknologiaan perustuvia painostuskeinoja sekä myös informaatio-operaatioita ja sosiaalista mediaa, ja pyrkii näin vaikuttamaan kohteena olevan valtion heikkouksiin ja saavuttamaan omat tavoitteensa.

Tällainen yhteiskuntien laajan turvallisuuden kehittäminen ja puolustaminen sopii erinomaisesti Euroopan unionin perusluonteeseen ja myös sen ajankohtaisiin tehtäviin. Kerroin puheeni alussa Rooman julistuksesta ja sen linjaamista kärkitehtävistä, joista ensimmäinen oli turvallinen ja suojattu Eurooppa. Totesin, että sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden klassisten pilareiden vahvistamisen ohella meidän täytyy katsoa myös sitä, miten jokainen meistä rakentaa ja puolustaa turvallista yhteiskuntaa. Totesin, että arjen turvallisuuden rakentaminen ja puolustaminen on näinä aikoina jokaisen suomalaisen ja eurooppalaisen tehtävä. Kansalaistaitoihimme tulisi kuulua uusien uhkien ja vaikutusoperaatioiden lukutaito.

Tällaista osaamista voimme rakentaa myös eurooppalaisella ja laajemmalla kansainvälisellä yhteistyöllä. Suomi on edennyt tässäkin asiassa eturintamassa. Eurooppalaisen hybridiosaamiskeskuksen perustaminen Helsinkiin on viime kuukausina edennyt hyvää vauhtia Suomen johdolla. Tämä osaamiskeskus on keskeinen osa myös EU:n ja Naton yhteistyöjulistuksen toimeenpanoa. Valmisteleviin kokouksiin on osallistunut toistakymmentä EU- ja Nato-maata, samoin kuin EU:n ulkosuhdehallinto ja Naton sihteeristö.

Keskuksen tavoitteena on kehittää valmiutta ja suorituskykyjä hybridiuhkien torjuntaan sekä lisätä ymmärrystä hybridiuhista ja yhteiskuntien haavoittuvuuksista. Keskeisiä toimintamuotoja tulevat olemaan strategisen tason analyysi, konsultointi, koulutus ja harjoitukset sekä verkostomainen yhteistyö. Verkostojen työn suunnitellaan liittyvän hybridivaikuttamiseen, terrorismiin liittyviin hybridioperaatioihin sekä valmiuteen ja resilienssiin eli yhteiskuntien yllä mainittuun vastustuskykyyn ja kestokykyyn.

Arvoisat kuulijat,

Palaan vielä kerran viime viikonlopun Rooman julistukseen, ja lainaan sitä:

”Olemme rakentaneet ainutlaatuisen unionin, jolla on yhteiset toimielimet ja vahvat arvot: rauhan, vapauden, demokratian, ihmisoikeuksien ja oikeusvaltioperiaatteen yhteisön, merkittävän talousmahdin, jossa sosiaalinen suojelu ja hyvinvointi ovat korkeammalla tasolla kuin missään muualla.

Yhtenäinen Eurooppa alkoi harvojen unelmana, josta tuli monien toivo. Sitten Euroopasta tuli jälleen yksi. Olemme tänään yhtenäisiä ja vahvempia: sadat miljoonat ihmiset kaikkialla Euroopassa hyötyvät elämästä laajentuneessa unionissa, joka on voittanut vanhat jakolinjat.”

Tällaista Euroopan unionia, Eurooppaa, yhteistä kotiamme olemme joka päivä rakentamassa ja puolustamassa. Sen turvallisuus on jakamaton – sinun, minun, meidän turvallisuutemme.

Hyvät naiset ja herrat,

Haluan kiittää teitä kutsusta Maanpuolustuskurssiyhdistyksen kevätkokoukseen – on aina ilo ja kunnia päästä vaihtamaan ajatuksia näin arvovaltaisen joukon kanssa. Keskustelu jatkukoon.

 

Suomi 100 -demokratiaviikkojen juhlaseminaarin avauspuheenvuoro

Torstai 30.3.2017 klo 9:36

(muutosvarauksin)

Arvoisat seminaariosallistujat!

Tänään juhlimme suomalaista demokratiaa Suomi 100 -demokratiaviikkojen merkeissä

Suomalainen demokratia on vanhempi kuin itsenäinen Suomi. Demokratia on peruskivijalka, jolle yhteiskuntamme on rakentunut.

Ensimmäiset eduskuntavaalit pidettiin kymmenen vuotta ennen maamme itsenäistymistä maaliskuussa 1907. Tuota ajanjaksoa leimasi optimismi, innostus ja kansalaisyhteiskunnan nousu. Edustuksellisen demokratiamme oli heti syntyessään moderni edelläkävijä. Näytimme suunnan maailmalle. Suomi myönsi ensimmäisenä täydet poliittiset oikeudet myös naisille. Vaalit perustuivat yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen.  eheytymiseen ja hyvinvointiyhteiskuntamme rakentumiseen. Tasa-arvo ja naisten vahva asema ovat olleet yhteiskuntamme ehdoton vahvuus. Niillä on ollut merkittävä vaikutus myös kansalliseen eheyteemme ja hyvinvointiyhteiskunnan syntyyn. Tasa-arvon eteen on tehtävä jatkuvasti töitä.  eheytymiseen ja hyvinvointiyhteiskuntamme rakentumiseen. Kaikille tuli näin oikeus osallistua lähtökohtaisesti yhdenvertaisesti oman paikkakunnan asioista päättämiseen.

Itsenäistymisen jälkeen maatamme ja samalla demokratiaamme on koeteltu. Demokratiamme on silti ollut lujaa tekoa, maailman lujinta. Sitä eivät ole horjuttaneet sodat ja levottomuudet. Olemme saaneet nauttia yhtäjaksoisesta demokratiasta sadan vuoden ajan.

Pärjäämme tälläkin hetkellä loistavasti kansainvälisissä demokratiavertailuissa. Niiden mukaan Suomi on maailman turvallisin ja vakain maa. Meillä on maailman paras hallinto, Suomi on maailman kolmanneksi vähiten korruptoitunut maa, Suomen peruskoulutus on maailman huipputasoa, samoin lehdistön- ja sananvapaus. Suomalaiset saavat tanskalaisten ohella äänestää vapaimmissa ja luotettavimmissa vaaleissa.

Parhaillaan äänestämme kansanvallalle tärkeissä kuntavaaleissa. Demokratian juhlaviikko on siis aidosti menossa. Näissä vaaleissa valtuutamme päättäjät hoitamaan oman kotiseudun ja kunnan tärkeitä tehtäviä. Elinvoima ja yhteisöllisyys nousevat paikallisyhteisöistä.

Hyvät kuulijat,

Vaikka kansainvälisissä vertailuissa tilanne Suomessa näyttää hyvältä, aidosti toimiva demokratia vaatii ajassa pysymistä ja jatkuvaa uudistamista. Me emme saa pitää järjestelmäämme itsestäänselvyytenä. Sen puolustamiseksi on tehtävä töitä päivittäin.

Suomalaisen demokratian keskeisenä haasteena on poliittisen osallistumisen eriytyminen. Taustalla on yleisempi yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Vuoden 2015 eduskuntavaalitutkimuksessa todettiin, että taloudellinen hyväosaisuus ja poliittinen aktiivisuus kulkevat käsi kädessä. Hyvin toimeentulevat, aktiivisesti äänestävät kansalaiset saavat äänensä muita paremmin kuuluviin poliittisessa päätöksenteossa.

Erityisesti nuoret, vähemmän koulutetut ja maahanmuuttajataustaiset osallistuvat vähemmän. Tutkimuksen mukaan nuoret miehet äänestävät nuoria naisia harvemmin. Poliittisen osallistumisen eriarvoistuminen alkaa lapsuudenkodissa ja jatkuu aikuisiällä. Etenkin matala koulutus- ja tulotaso näyttävät usein johtavan siihen, että ihmiset jättävät äänestämättä.

Hyvät kuulijat,

Miten vastaamme näihin demokratian haasteisiin? Miten takaamme jokaiselle yhdenvertaiset mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa?

Meidän tavoitteenamme on edistää kansalaisten perusoikeuksien toteutumista ja yhdenvertaista osallistumista. Valtioneuvosto hyväksyi helmikuussa kaksi laajaa ohjelmaa: demokratiapoliittisen ja perus- ja ihmisoikeuspoliittisen toimintaohjelmat. Molempien keskeisenä teemana on yhdenvertaisuuden ja osallisuuden tukeminen.

Eriarvoistuminen on vuosikausia jatkunut kehitys. Sen ehkäisemisessä mikään puolue ei ole onnistunut saavuttamaan riittäviä tuloksia. Huomio kiinnittyy aivan erityisesti poikiin ja syrjäytymisuhan alla oleviin nuoriin miehiin. Haastan teitäkin miettimään konkreettisia keinoja eriarvoisuuden ja eriytyvän osallistumisen pysäyttämiseksi.

Myös hallitus hakee uusia ratkaisuja näihin haasteisiin. Siihen keskitymme nyt seuraavalla kaksivuotiskaudellamme. Työllisyyden paraneminen on keskeisin keino myös eriarvoistumiskehityksen pysäyttämiseksi. Suomi on kunnossa vasta silloin, kun julkinen talous on kunnossa ja kaikki suomalaiset ovat mukana. Työttömyyden nujertamiseksi ja erityisesti poikien syrjäytymisen ehkäisemiseksi meidän päättäjien on vielä tehtävä hartiavoimin töitä.

Arvoisat kuulijat!

Uudet osallistumisen muodot ja digitalisaatio tarjoavat uudenlaisen kanavan toteuttaa demokratiaa entistä avoimemmin ja suoremmin. Tarjolla on entistä monipuolisempia mahdollisuuksia osallistua ja vaikuttaa yhteiskuntaan. Erityisesti nuoret ovat omaksuneet uusia, suoran vaikuttamisen keinoja.

Demokraattista järjestelmää pidetään Suomessa itsestäänselvyytenä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Kansainvälinen kehitys osoittaa, että demokratia on tänäkin päivänä erittäin haavoittuvainen.

Toimivan demokratian säilyttäminen edellyttää jatkuvaa työtä perus- ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi. Ihmisoikeuksien merkitys korostuu vaikeina aikoina. Kysymys on siitä, miten yhteiskunta takaa ihmisten oikeusturvan, sanan-, uskonnon- ja mielipiteenvapauden sekä kielelliset ja kulttuuriset oikeudet.

Pidän tärkeänä, että saamelaisten oikeudet turvataan – parhaillaan vietetään myös saamelaisten pohjoismaisen yhteistyön 100-vuotisjuhlaa. Kaksikielisen maan pääministerinä haluan huolehtia siitä, että ruotsin kielen asema on mukana keskeisissä asioissa, joita hallitus käsittelee. On myös tärkeää huolehtia siitä, että maahamme muualta muuttaneet kokevat osallisuutta tässä uudessa kotimaassaan. 

Maakuntauudistuksen myötä kansanvalta vahvistuu. Ihmisten vaikutusmahdollisuudet arjen palveluihin kasvavat. Tämän hetkisessä, pitkälti kuntayhtymiin perustuvassa päätöksentekorakenteessa, sosiaali- ja terveydenhuollosta keskeisesti päättäväksi henkilöksi on voinut päästä vaikka ei olisi edes valtuutettuna kotikunnassaan. Jatkossa näistä palveluista vastaavat vaaleilla valitut valtuutetut suoraan äänestäjilleen. Vaaleissa osallistumisen rinnalla maakuntien asukkaat saavat myös paljon uusia suoran vaikuttamisen välineitä. Tällaisia ovat esimerkiksi neuvoa-antavat kansanäänestykset, aloiteoikeus, asukasraadit, nuorisovaltuusto sekä vanhus- ja vammaisneuvostot, joiden kautta asukkaat voivat vaikuttaa maakuntansa asioihin.

Maakuntauudistuksen myötä siirtyy valtion tehtäviä maakunnille eli lähemmäs ihmistä. Jatkossa maakuntien päätöksenteon kautta voi vaikuttaa muun muassa siihen, kuinka omassa maakunnassa hoidetaan työllisyysasioita tai millaisia palveluita alueen yrittäjille tarjotaan. Muutos tuo alueille selvästi nykyistä enemmän työkaluja menestyksen ja elinvoiman rakentamiseen.

Arvoisat kuulijat!

Hallituksen pitkän aikavälin visio on kirkas. Sen mukaan Suomi on vuonna 2025 uudistuva, välittävä ja turvallinen maa, jossa jokainen meistä voi kokea olevansa tärkeä. Visiona on, että yhteiskunnassamme vallitsee luottamus. Luottamuksen rakentamiseksi tarvitsemme vuorovaikutusta ja kanssakäymistä eri väestöryhmien kesken. Toimiva demokratia edellyttää yhdessä tekemistä. Suomen täyttäessä sata vuotta toivon näkeväni samanlaista optimismia ja innostusta, joka vallitsi itsenäisen Suomen alkutaipaleella.

Tämän hallituksen ohjelma on Suomen historian ensimmäinen strateginen hallitusohjelma. Se tuli yksityiskohtaisten, todella pitkien hallitusohjelmien tilalle. Hallituksen kaikkia tavoitteita ja muutosohjelmaa ohjaa kirkas visio. Nyt visio kirjoitettiin hallitusneuvotteluissa. Strateginen ohjelma lähtee aina visiosta, selvästä näystä, mihin suuntaan yhteiskuntaamme kehitetään. Vision laatiminen pitäisi olla kuitenkin pidempi prosessi, ehkä jopa parlamentaarinen prosessi pohjustamaan seuraavan kauden hallitusneuvotteluja. Tämä toisi visioprosessiin tarvittavan jatkuvuuden. Vision tasolla olisi mielenkiintoista yrittää löytää parlamentaarinen yhteisymmärrys. Ehkä se voisi olla osa tulevaisuusselontekoa ja tulevaisuusvaliokunnalla tässäkin keskeinen rooli. Keinot visioon pääsemiseksi onkin sitten toinen juttu. Siinä näkyy eri poliittisten puolueiden väliset arvopohjat ja sieltä kumpuavat erot. Ja näin pitää aina ollakin, se on demokratian keskeisintä ydintä.  

Hyvät naiset ja herrat,

Toivotan teille valtioneuvoston puolesta antoisaa juhlaseminaaria!

Roomasta yhtenäisenä samaan suuntaan

Maanantai 27.3.2017 klo 12:16

Julkaistu alunperin Helsingin Sanomissa 26.3.2017

Tänä viikonloppuna Euroopan päämiehet kokoontuivat Roomaan juhlistamaan 60-vuotiasta Rooman sopimusta sekä allekirjoittamaan julistuksen EU:n tulevaisuuden tavoitteista. Euroopan unionin tulevaisuustyö ja keskustelut sen ympärillä ovat osa prosessia, jonka yksi etappi on Rooman julistus.

Suomen edustama linja tulevaisuuskeskustelussa on ollut kirkas ja selkeä. Se näkyi hyvin myös lauantaina hyväksytyssä julistuksessa.

Rooman julistus on yleinen, mutta se sisältää muutamia keskeisiä elementtejä, joiden varassa tulevaisuustyötä on hyvä jatkaa. Eurooppalaisen tulevaisuuskeskustelun pohjana halutaan nähdä eurooppalaiset arvot ja yhteisten sovittujen sääntöjen noudattaminen.

Linjaus eritahtisuudesta on Suomen kannan mukainen. ­Hyväksymme Euroopan unionin eritahtisen kehityksen kahdella reunaehdolla. Sen on ­tapahduttava perussopimuksen puitteissa ja avoimena kaikille jäsenvaltioille. Tässä haastavassa tilanteessa emme halua halvaannuttaa unionin toiminta­kykyä vuosia kestäviin sopimusneuvotteluihin tai toisaalta jakaa jäsenvaltioita a- ja b-luokan jäseniin. Rakennamme siltoja, emme muureja.

Konkreettisten tavoitteiden osalta olen tyytyväinen, että ­julistuksessa otetaan kantaa kilpailukyvyn puolesta sekä painotetaan päätöksenteon tehostamista ja toimeenpanoa. Nämä ovat Suomen keskeisiä tavoit­teita.

Yleisempien tavoitteiden lisäksi julistuksessa nostetaan esille neljä kehityksen kannalta keskeistä osa-aluetta: turvallinen Eurooppa, vauras ja kestävä Eurooppa, sosiaalinen Eurooppa ja globaalisti vahvempi Eurooppa. Komissio osallistuu jatkotyöhön julkaisemalla kuluvan vuoden aikana viisi keskustelupaperia, jotka linkittyvät ­aihepiireiltään näiden neljän periaatteen ympärille. Siltä osin tulemme jatkamaan myös kansallista valmistelua ja aktiivista vaikuttamista.

Paavo Lipponen otti kirjoituksessaan (HS Mielipide 19.3.) ­ansiokkaasti kantaa monen­tahtiseen Eurooppaan ja Suomen paikkaan siinä. Lipposen mukaan Suomen pitää pyrkiä asemoitumaan osaksi tiiviimmän yhteistyön Eurooppaa.

Suomi on tällä hetkellä mukana kaikissa eritahtisen yhteistyön muodoissa. Olemme mukana Schengenissä, Emussa ja muun muassa Euroopan syyt­täjänviraston (EPPO) valmistelussa. Seuraava konkreettinen eritahtisuuden muoto voi toteutua eurooppalaisessa puolustusulottuvuudessa, jonka valmistelussa Suomi on aktiivisesti mukana. Käytäntö on osoittanut, että olemalla mukana näissä yhteistyön muodoissa voimme parhaiten vaikuttaa ja tur­vata etumme.

Eurooppa-neuvoston tulevaisuuskeskustelussa ja Roomassa annetussa julistuksessa korostetaan unionin yhtenäisyyttä. Eritahtisuutta voidaan käyttää silloin, kun se koetaan tarpeelliseksi. Tällöin sen tulee kuitenkin toteutua kaikille avoimena.

Keskustelussa varoitettiin pysyvistä jakolinjoista ja sulje­tuista kehistä. Tämä yhtenäisyyden vaaliminen vastaa Suomenkin etua.

Suomen vakaa ja kirkas linja kohti Roomaa

Perjantai 24.3.2017 klo 19:13

Julkaistu alunperin Maikkarin nettikolumnina 24.3.2017

Olen hyvin tyytyväinen, että keskustelu EU-asioista on aktivoitunut viimeisten kuukausien aikana. Tätä olen jo pitkään peräänkuuluttanut EU:n tulevaisuuskeskustelun osalta.  Suomi vaikuttaa vahvasti eurooppalaiseen linjaan: sitä olemme tehneet ja teemme jatkossakin. Suomen asema javiesti on selkeä ja kirkas.

EU:n päämiesten tulevaisuuspohdinta alkoi viime kesänä Brexit-äänestyksen jälkeen. Osansa keskusteluun ovat tuoneet komissio ja Euroopan parlamentti eri mietinnöissään. Lauantaina allekirjoitettava Rooman julistus nivoo yhteen tämän keskustelun yleisellä tasolla. Rooman julistus on 27 jäsenvaltion yhteinen kompromissijoka luo pohjan jatkotyölle. Se listaa eurooppalaisen yhteistyön keskeisimmät pilarit.

Suomen linja tulevaisuuskeskustelussa on selkeä. Me uskomme eurooppalaiseen yhteistyöhön ja sen vahvaan arvopohjaan. Me ajamme yhtenäisyyttä, mutta olemme valmiita myös eritahtiseen kehitykseen, kunhan se tapahtuu perussopimusten puitteissa ja kaikille jäsenvaltioille avoimena. Nämä reunaehdot ovat selkeät ja perustellut. Emme halua avata perussopimuksia, koska emme halua EU:ta vuosia kestävään hajaannuksen tilaan. Siihen ei ole varaa. Otamme opiksi Lissabonin sopimuksen vaikeista vaiheista. Haluamme, että yhteistyön eri muodot ja nopeudet ovat avoimia kaikille, koska emme halua luoda a ja b-luokan Eurooppaa. Jaottelu vain hajaannuttaa, ei yhdistä.

Suomi on tällä hetkellä mukana kaikissa eritahtisen yhteistyön muodoissa, niin puhutuissa ytimissä. Olemme mukana Schengenissä, EMU:ssa ja muun muassa Euroopan syyttäjäviraston (EPPO)valmistelussa. Seuraava konkreettinen eritahtisuuden muoto voi toteutua eurooppalaisessa puolustusulottuvuudessa. Suomi on ollut puolustusyhteistyön etulinjassaYhteistyöhön osallistuminen on ollut luonteva valinta. Suomalaisina ja eurooppalaisina hyödymme yhteistyöstä. Emme etene laput silmillä, vaan harkitsemme jokaista askelta. Jatkossakin teemme päätökset sillä perusteella, miten parhaiten turvataan Suomen vaikutusvalta ja edut Euroopan unionissa. 

Eurooppalainen keskustelu tulevaisuudesta ei saa kuitenkaan olla pelkkää termeillä taiteilua. Suomalainen linja tarkoittaa myös konkretiaaMe haluamme palauttaa Euroopan unionin luottamuksen kansalaisten silmissä. Se palautuu, kun teemme päätöksiä ja toimeenpanemme niitä entistä tehokkaammin. Komissio on tässä jo oikeilla jäljillä. Tarvitaan vähemmän, mutta tarkoituksenmukaisempia ja todellisiin ongelmiin kohdistettuja aloitteita.

Jäsenmaiden on tehtävä osansa. Sovittuja sääntöjä on noudatettava. Olennaista Suomelle ontoimivat sisämarkkinat, vapaakauppaa tukeva kauppapolitiikka, edelleen vahvistuva yhteinen ulko-ja turvallisuuspolitiikka, muuttoliikkeen hallinta sekä työllisyyttä ja kasvua tukeva energiapolitiikka. Talouden osalta positiivisia merkkejä on näkyvissä koko Euroopassa. Talous kasvaa euroalueella ja työttömyysaste on pienin kahdeksaan vuoteen. Yhdessä tehdyt toimet alkavat vaikuttaa. Näitä toimia pitää edelleen vahvistaa rakenteellisin muutoksin, kehittämällä edelleen sisämarkkinoita ja keskittymällä erityisesti kilpailukykyä lisääviin toimiin.

Lauantain Rooman juhlakokous ei ole pääte eurooppalaiselle tulevaisuuskeskustelulle. Se on yksi pysäkki, jossa ikään kuin kootaan yhteen 27 jäsenmaan voimat ja jatketaan matkaa. EU:n päämiesten on jatkettava aktiivista otettaan unionin kehittämiseksi. Komissio osallistuu jatkotyöhönjulkaisemalla kuluvan vuoden aikana viisi keskustelupaperia. Niissä esitetään ajatuksia unionin toiminnan kehittämisestä puolustuksessa, EMUssa, globalisaation hallinnassa, rahoituksen tulevaisuudessa ja sosiaalisen ulottuvuuden parantamisessa.

Näistä palikoista muovaamme konkreettista tulevaisuutta ja toivottavasti entistä vahvempaa ja toimivampaa unionia. Suomen linjan tulee olla kaikilta osin selkä ja kirkas. Vain sillä tavoin saamme äänemme kuuluviin. Eurooppalainenkin tulevaisuus luodaan teoin. Sitä haluan pääministerinä edistää.

Lauantain juhlallisuuksien lisäksi tapaan matkan aikana muiden päämiesten kanssa Paavi Franciscuksen. Isännöin myös Italian talouskehitysministerin kanssa suomalaisille ja italialaisille yrityksille pyöreän pöydän keskustelun. Tavoitteenamme on edistää maidemme välisiä kauppasuhteita. Isännöin myös Suomi100 -vuotta juhlaa Rooman Villa Lantessa. 

 

Lisää kirjoituksia