Kuvagalleria

Dancers in Red

Tekniset tiedot

  • Merkki: Chevrolet El Camino, vm. -87
  • Moottori: 400 cid (6,5 l), remmiahdettu, automaatti vaihteet
  • Polttoaine: Puu, vaihtoehtoisesti bensiini
  • Polttoaineen kulutus: Puuta noin 40 kg / 100 km
  • Polttoainekustannus: 2 ?/100 km
  • Toimintamatka: Hieman yli 200 km/ tankillinen (mahd. ottaa nopeudesta riippuen 1300 km polttoaine mukaan)
  • Huippunopeus: yli 140 km/h
  • Oma paino ajokunnossa: ~ 2 000 kg
  • Kaasutinlaitteisto: Rakennettu 2007
  • Moottorin elektroninen ohjaus: Motec M800, sähköisesti ohjattu seoksen lamda-säätö, bensiinin ja puukaasun yhteiskäytön mahdollisuus, automaattinen kaasuttimen sytytys
  • Päästöt: Täyttää E4-normin katsastusmittauksessa puukaasulla

ekokortteli.jpg
http://www.youtube.com/watch?v=x6168-5S9io

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Sisältölaatikko

Teksti tai HTML-koodi

Viimeisimmät

  • 25.5.2017 19:45Muistosanat presidentti Mauno Koiviston muistotilaisuudessa 25.5.2017Lue lisää »
  • 22.5.2017 11:54Puhe valtakunnallisissa sankarihautajaisissa Lappeenrannassa 21.5.2017Lue lisää »
  • 19.5.2017 16:43Uskonnot, rauha ja kotoutuminenLue lisää »

Blogin arkisto

Terve!

Olen Juha Sipilä, pääministeri, keskustan puheenjohtaja ja diplomi-insinööri Pohjois-Pohjanmaalta Kempeleestä. Tervetuloa sivuilleni. Täältä löydät tietoa työstäni ja ajatuksistani.

Uskon Suomen tulevaisuuteen. Selviydymme, kun meillä on rohkeutta tehdä ratkaisuja, jotka luovat työpaikkoja ja turvallisuutta sekä ottamalla vastuuta lähimmäisistämme ja omasta elämästämme.

Laitetaan Suomi yhdessä kuntoon!

Muistosanat presidentti Mauno Koiviston muistotilaisuudessa 25.5.2017

Torstai 25.5.2017 klo 19:45

Kunnioitettu rouva Tellervo Koivisto, Mauno Koiviston omaiset, Herra ja rouva Tasavallan Presidentti, Saattoväki, Mina Damer och Herrar, Excellencies, Ladies and Gentlemen

Hyvät omaiset,

Tuoreesta kokemuksesta tiedän surun olevan hyvin henkilökohtainen asia. Suhtaudumme kaikki siihen eri tavalla. Erityisen tärkeää on päästä surun keskeltä vaiheeseen, jossa voimme iloita yhdessä vietetyistä vuosista. Uskon teidän olevan kiitollisia rakkaanne pitkästä ja antoisasta elämästä.

Mieltäni lämmitti, että toiveenne muistotilaisuudeksi oli nimenomaan presidentti Koiviston muistoa kunnioittaen valoisa ja eteenpäin katsova.

Arvoisat kuulijat,

Presidentti Mauno Henrik Koivisto kuoli Snellmanin päivänä, suomalaisuuden päivänä. Samana vuonna, jona Suomi juhlii 100 vuoden ikäiseksi ehtinyttä itsenäisyyttään. Presidentti Koiviston elämään tiivistyy itsenäisen Suomen historia.

President Mauno Henrik Koivisto avled på Snellmansdagen, som är finskhetens dag. Han avled samma år som Finland firar hundraårsjubileet av sin självständighet. I president Koivistos liv kristalliseras det självständiga Finlands historia.

Tänään Suomi on yksi maailman menestyneimmistä maista, mitattiin menestystä sitten aineellisella vauraudella, koulutuksen laadulla, onnellisuudella, hallinnon luotettavuudella tai ihmisoikeuksien toteutumisella. Mauno Koivisto on ollut tässä menestystarinassa sekä näkijä että tekijä.

Ihmisenä Mauno Koivisto toteutti suomalaisen unelman. Työläisperheen lapsena hän kävi kansakoulun ja meni sen jälkeen töihin. Talvisodan syttyessä hän hakeutui vain 16-vuotiaana sammutusyksikköön. Jatkosodassa hän puolusti maata jo ase kädessä, viimeksi Lauri Törnin johtamassa 1. divisioonan jääkärikomppaniassa.

Kun aseet vaikenivat syyskuussa 1944, Koivisto kertoo juoksuhaudan reunalla pohtineensa, että täytyy olla jokin muu tapa hoitaa asioita kuin sotiminen. Näin hän tuli tiivistäneeksi rivisotilaana sen ulkopolitiikan linjan, jota Suomen kaikki presidentit ovat sotien jälkeen noudattaneet.

Sotien jälkeen Koivisto meni iltaoppikouluun ja sen jälkeen Turun yliopistoon, missä hän väitteli tohtoriksi vuonna 1956. Lahjakkuus ja määrätietoisuus veivät häntä aina vain vaativampiin tehtäviin, kaksi kertaa pääministeriksi ja lopulta tasavallan presidentiksi vuonna 1982. Mauno Koiviston elämä on suuri suomalainen kertomus.

Vaikka Mauno Koiviston presidenttikausi päättyi jo 23 vuotta sitten, hänen kädenjälkensä näkyy vahvana tämän päivän yhteiskunnallisessa elämässä.

Ulkopolitiikan johtajana hän luotsasi Suomen varmalla kädellä kylmän sodan maailmasta Euroopan unioniin.

Sisäpolitiikassa hän edisti vakautta ja kehitystä kohti aitoa parlamentarismia. Hänen presidenttikaudellaan järjestettiin kolmet eduskuntavaalit, joiden jälkeen Koiviston nimittämät hallitukset istuivat koko vaalikauden. Tämä käytäntö on vakiintunut osaksi suomalaista parlamentarismia.

Kuulun poliitikkona eri polveen kuin Mauno Koivisto, joten jätän muistosanoihin tavallisesti kuuluvan luonnearvion piirtämisen hänet lähemmin tunteneille. Totean vain, että Koiviston kirjoittamat kirjat, hänen antamansa haastattelut ja muut julkiset esiintymiset sekä hänet kohdanneiden ihmisten kokemukset todistavat kaikki yhtäpitävästi, että Koivisto oli paitsi korkeasti oppinut myös sivistynyt ihminen sanan syvimmässä tarkoituksessa. Hän oli uskollinen omaksumilleen arvoille. Kodin hengellinen perintö kantoi läpi elämän.

Minulle Koivisto oli ainutlaatuinen yhdistelmä talouden ammattilaista ja ulkopolitiikan osaajaa. Näen edelleen silmissäni ne uutiskuvat lentopallon pelaamisesta, missä joukkueen keski-ikä oli niin korkea, että hirvitti. Silti passit osuivat kohdalleen ja iskut kenttään.

För mig var Koivisto en unik kombination av ett ekonomiskt proffs och en utrikespolitisk expert. Jag ser fortfarande framför mina ögon nyhetsbilderna av volleybollspel, där lagets medelålder var skrämmande hög. Det oaktat träffade passningarna rätt och smasharna planen.

Koiviston “fundeerausta” on pidetty joskus vaikeaselkoisena eivätkä kaikki aikalaiset tainneet sitä aina ymmärtääkään. Häneltä on jäänyt kuitenkin monia ytimekkäitä aforismeja. Siteeraan vapaasti muutamia, jotka olen itse havainnut kovin osuviksi:

“Ei pidä yliarvioida kansalaisten kiinnostusta politiikkaan mutta ei myöskään aliarvioida heidän poliittista arvostelukykyään.”

Tai

“Politiikka on aina väärää jostakin näkökulmasta.”

Ja edelleen:

”Asioilla on taipumus järjestyä.”

Näinhän se on.

Eräs Koivistoa pohdituttanut aihe oli yksilön vastuun ja yhteiskunnan vastuun välinen suhde. Tämä teema on edelleen ajankohtainen. Koivisto lähestyi aihetta muun muassa taloudellisesti vaikeana aikana 1990-luvun alussa.

Presidentti Koivisto korosti, joskus jopa yleistä mielipidettä vastaan, ettei yksilö voinut kokonaan unohtaa omaa vastuuta itsestään. Hän ei halunnut ongelmien kohdatessa julistaa kansaa syyntakeettomaksi ja muistutti, miten tehottomaksi totaalinen yhteiskunta voi pahimmillaan mennä. Nuukana miehenä hän myös kantoi huolta nykysukupolven halusta velkaantua tulevien kustannuksella, koska nämä eivät voi äänestää tässä ja nyt.

Se on tärkeä viesti myös tänä päivänä. Pitää muistaa, että on elämää meidän jälkeemmekin. Yhteiskunnallinen valta on aina lainassa, sitä pitää käyttää harkiten ja viisaasti.

Arvoisat kuulijat,

Presidentti Koiviston nuoruudessa suurin osa suomalaisista sai elantonsa metsistä ja pelloilta. 100-vuotias Suomi kurkottaa digitalisaatioon, robotteihin ja keinoälyyn. Koiviston ajattelu siitä, että elämässä on viisasta luottaa siihen, että kaikki menee hyvin, antaa meille tulevaisuususkoa ja rohkeutta tarttua muutoksen mahdollisuuksiin.

Muistakaamme ja tuntekaamme iloa hänen ainutlaatuisesta elämänkaarestaan ja siitä voimakkaasta jäljestä jonka hän meihin ja suomalaiseen yhteiskuntaan jätti.

Olemme jättämässä jäähyväisiä. Presidentti Mauno Koivisto on poissa. Vaikka hänen myötään päättyy yksi aikakausi, hän elää sydämissämme pitkään. Presidentti Koivisto kulkee suomalaisen unelman airueena.

Puhe valtakunnallisissa sankarihautajaisissa Lappeenrannassa 21.5.2017

Maanantai 22.5.2017 klo 11:54

(muutosvarauksin)

Arvoisat kuulijat,

Suomalainen kansallinen päätös siitä, että taistelukentällä kaatuneet sankarivainajat tuodaan haudattavaksi kotiin, omaan kirkkomaahan, on kansainvälisesti poikkeuksellisen. Ajattelu kiteyttää vahvalla ja konkreettisella tavalla veteraanien meille jättämän suomalaisen perinnön: Kaveria ei jätetä. Samalla se kertoo suoraan sen, että kotimaalla, kodilla, on jokin aivan erityinen merkitys ihmiselle ja ihmiskunnalle.

Tänään olemme saattaneet kotimaan multaan 38 henkilön maalliset jäänteet. Näistä 32 on Karjalan kannakselta ja kuusi Laatokan Karjalasta. On hyvä ymmärtää, että lukujen ja tämän tilaisuuden takana on ihmisiä, joille epätietoisuus, ehkä toivo ja toivottomuus, mutta ainakin surutyön pituus ja syvyys, ovat olleet valtavia.

Valtioneuvoston puolesta haluan suuresti kiittää Sotavainajien muiston vaalimisyhdistystä. Yhdistys on vastannut sotavainajien etsintätyöstä luovutetulla alueella opetusministeriön jälkeen ja sen valtuuttamana vuodesta 1998. Viime aikoina yhteistyötä on tukenut sopimus puolustusministeriön kanssa. Erityisen kiitoksen haluan osoittaa Teille vapaaehtoisille, jotka olette halunneet kannatella konkreettisin teoin lausetta: ”Kaveria ei jätetä”.  Olette uskoneet siihen, että kotimaalla on merkitys.

Etsinnät ja niihin liittyvä valtiollinen sekä arjen yhteistyö kuvaavat tärkeällä tavalla Suomen ja Venäjän välisiä suhteita tänään. Vuoden 1992 jälkeen, milloin Suomen ja Venäjän valtiosopimus mahdollisti kentälle jääneiden etsinnän, on kotiin tuotu noin 1 200 suomalaissotilaan jäänteet. Näistä 344 on luotettavasti tunnistettu.

Uskon, että tällaisena päivinä meistä jokainen miettii erityisesti sitä, miten kalliilla hinnalla isänmaan itsenäisyys ja vapaus on lunastettu. Uhraukset olivat valtavia, jotta säilytimme valtiollisen itsenäisyyden, vapauden ja kansanvaltaisen yhteiskuntajärjestyksen. Veteraanit ja kotirintaman miehet ja naiset tekivät tässä suurtyön. Nöyrin kiitos koko valtioneuvoston puolesta.

Lause ”Kaveria ei jätetä” on ollut sotien jälkeen kantava voima - myös suomalaisen yhteiskunnan jälleenrakentamisessa. Veteraanien rivit harvenet päivä päivältä. Nyt veteraaneja on noin 20 000. Nuorimmatkin heistä ovat yli 90 vuotta. Samalla meille on ensimmäistä kertaa kasvamassa sukupolvi, joka eivät monestikaan tunne yhtään sodan käynyttä ihmistä. Sodan ja sen jälkeisen jälleenrakentamisen ajan siirtyminen kuulopuheisiin, oppikirjoihin ja jonnekin historiaan, velvoittavat meitä yhä vahvemmin.

Vietämme tänä vuonna Suomen valtiollisen itsenäisyyden satavuotisjuhlia. Veteraanit esittävät usein toiveen siitä, että Suomi ei koskaan enää joutuisi sotaan. Se on tällaisena maailman aikana vaalimisen arvoinen asia. Toivon, että se kuin meille perintönä kulkevat ajatukset: ”Kaveria ei jätetä” ja ”Kotimaalla, kodilla, on merkitys” näkyvät vahvasti myös itsenäisyyden juhlavuoden tunnuksessa: Yhdessä!

Hyvä kuulijat,

Sankarihautausmaalla, hautaan laskettujen arkkujen äärellä kuulemme vahvasti viestin, joka velvoittaa meitä tänäkin päivänä. Omalla paikallamme meillä jokaisella on velvollisuus tehdä parhaamme isänmaan menestyksen, kotimme vapauden puolesta. 

Uskonnot, rauha ja kotoutuminen

Perjantai 19.5.2017 klo 16:43

Pääministeri Juha Sipilän puheenvuoro Kirkkopäivillä Turussa "Uskonnot, rauha ja kotoutuminen" 19.5.2017

Kirkolla on ollut omassa elämässäni suuri merkitys. Kirkolla on myös kasvavan yhteiskunnallisen keskustelijan ja toimijan asema. Samalla haluan huomioida muidenkin uskontojen edustajien läsnäolon. On tärkeää käydä vuoropuhelua yhdessä.

Puhun seuraavaksi kolmesta teemasta. Uskonnon roolista konfliktien synnyssä, toiseksi rauhan saavuttamisessa ja kolmanneksi Suomen maahanmuuttopolitiikasta.

Vuosien ajan ajateltiin, että uskonnon rooli yhteiskunnissa on vähenemässä. Ajateltiin, ettei uskontoa tarvitse ottaa huomioon siinä, miten päätöksiä valmistellaan ja pannaan toimeen. Viime vuosien tapahtumat ovat osoittaneet, että tässä oltiin väärässä.

Isak Svensson Uppsalan yliopistosta on osoittanut, että vuonna 1975 ainoastaan 3 % silloisista konflikteista pystyttiin luokittelemaan osin uskonnollisiksi. Luku oli noussut vuoteen 1989 mennessä 18 %:in ja vuonna 2008 luku oli jo 49 %.

Uskonnoista ammentavia ääriliikkeitä nähdään kaikkien suurimpien maailmanuskontojen piirissä. Uskontoa käytetään hyväksi vastakkainasettelun lietsomiseen ja vihan oikeuttamiseen. Uskonnollisilla johtajilla tai yhteisöillä ei ole ollut riittävää voimaa pysäyttää kehitystä. Epäluulo eri tavoin uskovaa kohtaan on lisääntynyt kaikkialla maailmassa.

Käsittelen tässä kolmea asiaa: rauhan ja valtioiden rakentamisen työkaluja, uskontojen sisäistä kamppailua ääriajattelua vastaan ja humanitaarisen tilanteen heikkenemistä.

Ensinnäkin, pitkään ajateltiin, että demokraattinen kansallisvaltio edustaa parasta mallia, jolla ihmisryhmien asioita voidaan edistää ja erimielisyyksistä sopia. YK:n tehtävä on ollut auttaa sodan osapuolia palamaan neuvottelupöytään, rakentamaan valtiota uudelleen yhdessä. Monikansallisia kysymyksiin YK:n toivottiin tuovan sopimuksia ja säätelyä. YK kohtaa nyt monenlaisia ristipaineita. Sen pyrkimys ratkaista konflikteja luomalla uudelleen valtion rakenteita ei näytä usein tuottavan tulosta. Joko osapuolia ei saada pöytään sopimaan tai luodut instituutiot ovat legitimaatioltaan heikkoja. Ei riitä, että on valtio, jolla on perustuslaki, hallitus, parlamentti ja päämies – vaan ihmisten on voitava luottaa siihen ja koettava se omakseen. Tällaiset tilanteet ovat haavoittuvia ihmisryhmien ja uskontojen välisen epäluulon lietsonnalle.

Ääriliikkeet voivat helposti horjuttaa hauraan valtion vakautta. Olemme nähneet myös useiden valtioiden pyrkimyksiä laajentaa omaa vaikutusvaltaa rahoittamalla itseään lähellä olevia uskonnollisia ryhmiä. Tämä on johtanut konfliktien syvenemiseen ja pitkittymiseen Syyriassa, Jemenissä ja Libyassa. Uskonnolliset johtajat tuskin yksin pystyvät pysäyttämään kehitystä. On korkea aika, että väkivaltaa tukeneet valtiot tunnustavat erehtyneensä. Ulkopuolisen sotkeutumisen sijaan sotien paikalliset osapuolet tarvitsevat tilaa yhteiselon rakentamiseen.

Uskonnollisten ryhmien välisten erimielisyyksien lietsominen väkivallaksi voi laajeta myös Eurooppaan. Osaisivatko kaikki Euroopan valtiot erotella, mikä on väkivaltaa lietsoneiden tahojen ja tuon ryhmän tavallisten jäsenten ero? Siksi kaikkien etu on estää asioita ajautumasta niin huonoon jamaan.

Siksi uskonnon ymmärtämistä, yhteyksiä uskonnollisiin yhteisöihin ja niiden välisen yhteistyön tukemista tarvitaan kaikissa eurooppalaisissa valtioissa ja EU:ssa. Uskon myös, että kaikkien eurooppalaisten uskontojen, mukaan lukien islamin, pitää seistä omilla jaloillaan.

Toiseksi, haluan sivuta uskontojen sisällä käytävää kamppailua kunkin uskonnon ja suuntauksen sanomasta, jotka heijastelevat niiden ulkopuolelle. Tämä on osa-alue, jossa uskonnolliset johtajat ja yhteisöt voivat tehdä paljon.

Uskonnoille tyypillistä on korostaa omaa erityislaatuisuuttaan. On erittäin tärkeää kiinnittää huomiota siihen, miten toisin uskovista puhutaan. Väkivalta lisääntyy ilmapiirissä, missä itseään pidetään toista parempana. Neuvonantajani Antti Pentikäinen on kiinnittänyt huomiota siihen, että uskonnolliset yhteisöt, joissa käytetään enemmän aikaa ulkoiseen käytökseen kuin sisäiseen kasvuun, päätyvät helpommin painostamaan jäseniään ja tällöin myös ero psyykkisen ja fyysisen väkivallan välillä käy häilyväksi. Tällaisessa kasvualustassa väkivalta ja sen oikeutus toisin uskovia ja toimivia kohtaan vahvistuvat. Tätä kamppailua käydään kaikkien uskontojen piirissä.

Aasiassa buddhalaiset nationalistit ovat hyökänneet muslimeja vastaan. Kristittyjen olot Lähi-idässä ovat käyneet tukaliksi. Muslimeja kohtaan lietsotaan pelkoa niin kristillisten kuin juutalaistenkin ryhmien parissa. On selvää, että nämä asenteet heijastelevat valtioiden politiikkaan. Minulle tärkeää kristittynä on se, että Jeesus irtisanoutui kaikenlaisesta väkivallasta. Kolmanneksi, on syytä todeta, että hätä maailmalla kasvaa.  Ilmastonmuutoksen myötä elinolosuhteet vaikeutuvat. Nykyisillä sota-alueilla ihmisiä on yhä enemmän humanitaarisen avun tavoittamattomissa. Tämän takia ihmisillä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin lähteä liikkeelle.

Meidänkin yhteiskunnan sisällä pelko ja vastakkainasettelu ovat lisääntyneet. Pelon lietsonnasta voi näissä oloissa tulla itseään ruokkiva profetia. Silti yhä enemmän pelkoja lietsotaan oman uskonnon suojelemisen nimissä.

Suomen ulkopolitiikassa rauhanvälitys on yksi päätavoitteistamme. Hallitus toteuttaa tätä yhteistyössä eri toimijoiden kanssa. Yksi työkalu on ulkoministeriön Kirkon Ulkomaanavun kanssa ylläpitämä uskonnollisten ja perinteisten toimijoiden rauhanvälitysverkosto. Sen tavoitteena on uudistaa YK:n tapaa toimia uskonnollisten ja heimoyhteisöjen kanssa sotatilanteissa.

Tarvitsemme silti rauhanvälitykseen enemmän osaamista ja satsauksia. Konfliktit ovat yhä monimutkaisempia. Sotien osapuolia, kuten terroristijärjestöjä, on vaikea saada neuvottelupöytiin ja sitoutumaan pelisääntöihin. Siksi YK tarvitsee usein välittäjäapua paikallisilta heimoilta ja uskonnollisilta toimijoilta.

Valtioiden ja YK:n diplomaatit tarvitsevat koulutusta uskonnon roolista konflikteissa. Tarvitaan myös yhä enemmän ja parempaa tutkimusta. Haluan tässä lausua kiitokseni kirkolle satsauksista näihin asioihin. On hienoa, että suomalaisen yhteiskunnan eri toimijat kantavat vastuuta kriisien ratkaisussa ja ehkäisyssä.

Suomi etsii näissäkin asioissa pragmaattisesti ratkaisuja. Meidän on pystypäin näytettävä osaamistamme YK:n ja muiden toimijoiden piirissä. Tätä on tehtävä siksi, koska sota on pahin katastrofi, johon kansakunta voi joutua. Meillä suomalaisilla on mahdollisuudet ja taidot auttaa konfliktien lopettamisessa. Tähän liittyy myös tukemme uskonnollisten yhteisön roolin vahvistamiseen.

Myös meillä kotimaassa kaikkien uskonnollisten ryhmien panos on tärkeää turvallisuuden rakentamiseksi. Viranomaiset ovat lisänneet yhteistyötään uskonnollisten yhteisöjen kanssa. Tunnustamme, että uskonnolliset yhteisöt ja lähiyhteisöt ovat usein kaikkein tehokkaimpia ennaltaehkäisyssä. Samoin niitä tarvitaan silloin, kun ääriliikkeisiin mukaan lähtenyt palaa ja hänet pitää auttaa mahdollisen rikosvastuun jälkeen takaisin yhteiskuntaan.

On tärkeää, että teette tätä työtä yhdessä. Samalla työ ei saa olla vain samoin ajattelevan pienen piirin toimintaa. Teidän on etsittävä vastauksia, miksi jokaisen uskonnon piirissä pelot ja epäluulot toisiaan kohtaan lisääntyvät ja ääri-ajattelu yleistyy – ja on pystyttävä yhdessä kääntämään tämä kehitys. Vetoan samalla myös siihen, että kirkko lisää myös omaa panostaan rauhan edistämiseen. Sovinnon ja anteeksiantamuksen vahvistamisessa uskonnoilla on oma välttämätön roolinsa. 40 % kaikista rauhansopimuksista kaatuu ensimmäisen kahden vuoden aikana. Vetoan, että etsisitte keinoja tehdä lisää sovinnon rakentamiseen liittyvän osaamisen vahvistamiseksi.

Keskustelu maahanmuutosta on ajankohtainen. Kun kysymme kristillisiin arvoihin pohjautuen, mitä sydämemme asiasta sanoo, uskon, että moni teistä ajattelee samalla tapaa kuin minä. Sodan ja vainon keskeltä pakenevaa ihmistä on autettava. Hänen kanssaan on jaettava ateria ja tarjottava yösija. Vuonna 2015 Suomeen saapui 32 000 turvapaikanhakijaa. Monet heistä myös saavat turvapaikan Suomesta. Kaikki heistä tänne tulleet eivät kuitenkaan täytä kansainvälisen suojelun edellytyksiä.  Osa on myös lähtömaassaan radikalisoitunut. Tämä pienen pieni osa turvapaikkaa hakeneista ihmisistä vaikuttaa osaltaan myös yhteiskuntamme turvallisuuteen.

Lainsäädännön lisäksi ihmisoikeussopimukset ja kansainväliset sitoumukset ohjaavat suomalaisten viranomaisten turvapaikkapäätöksiä. Suomelle on kunnia- ja olemassaolon kysymys noudattaa niitä. Jos päätös koetaan vääräksi, siitä on oikeusvaltiossa mahdollisuus valittaa.

Sotaa pakenevia autetaan. Esimerkiksi Syyriaan ei palauteta ketään. Vuoden 2015 pakolaiskriisin aallosta noin 10 000 ihmiselle on myönnetty turvapaikka.  Vertailtaessa eri eurooppalaisia maita voidaan sanoa Suomen kantaneen vastuunsa hyvin.

Suomi noudattaa samaa EU-lainsäädäntöä ja kansainvälisiä sopimuksia kuin muutkin unionin jäsenmaat. Hallituksen päälinjana on ollut yhdenmukaistaa kriteerejä ja turvapaikkapolitiikkaa muiden EU-maiden tasolle. Suomen linja onkin yhdenmukainen EU-maiden kanssa. Esimerkiksi viranomaisemme seuraavat tarkasti, miten Ruotsissa arvioidaan Afganistanin eri alueiden tilannetta.  Jos Ruotsin arviossa tapahtuu muutos, Suomi ottaa muutoksen huomioon tehdessään omaa maa-arviotaan. Arviointia lähtömaiden turvallisuustilanteista tehdään kunkin turvapaikkahakemuksen ratkaisun yhteydessä.

Maahanmuuttovirasto noudattaa lainsäädäntömme ja ihmisoikeussopimusten mukaista palautuskieltoa. Ketään ei palauteta alueelle, jossa uhkaa kuolemanrangaistus, kidutus, vaino tai ihmisarvoa loukkaava kohtelu. Olen myös tarkistanut kristityksi kääntyneiden turvapaikanhakijoiden kohtelun maassamme. Uskonto sinänsä ei voi olla turvapaikan myöntämisen peruste, mutta se voi olla, että uskonnon vuoksi on lähtömaassa hengenvaarassa. Olen käynyt näitä läpi ja todennut sekä käytännöt että resurssoinnit hyvin ammattimaiseksi ja hyvin perustelluksi.

Tämä maa on lailla ja sydämellä rakennettava. Luotan suomalaisiin viranomaisiin ja oikeusvaltioon. Viranomaiset tekevät päätöksiä suurella sydämellä, huolella, korkealla työmoraalilla sekä lakeja ja sopimuksia noudattaen. Luottamus viranomaisiin ja toimivaan oikeusvaltioon ovat yhteiskuntamme vakauden perusta. Siksi niistä on pidettävä huolta. Siksi sitä on kunnioitettava.

Nyt ihmisiä vaeltaa läpi Euroopan vaarallisia reittejä pitkin tietämättä, onko turvapaikka mahdollinen. Suomi on eurooppalaisissa pöydissä hakenut ratkaisuja, joilla ihmisiä päästäisiin auttamaan siellä, missä hätä on. Samoiten juurisyihin on tartuttava.

Meidän pitää auttaa ihmisiä lähellä heidän kotiaan. Euroopan unionin olisi yhdessä YK:n pakolaisjärjestön kanssa rakennettava kotinsa jättäneille pakolaisille inhimillisempiä olosuhteita. Näiltä alueilta voisimme ottaa suoraan kiintiöpakolaisia. Henkilökohtaisesti olisin valmis nostamaan kiintiöpakolaisten määrää, jos saamme kokonaisratkaisun sovittua Euroopassa.

Käyn kirkon ja muiden uskontojen edustajien kanssa mielelläni keskustelua maan turvapaikkalinjasta. Meitä yhdistää ihmisarvon loukkaamattomuuden kunnioitus. Ihmisen arvo on pyhä ja ihmisarvo on jakamaton. Me olemme kaikki Jumalan kuvia. Yksi kirkon keskeisimmistä tehtävistä on olla heikoimman puolella. Tämä on ollut myös oma vakaumukseni.

Pääministerinä kannan syvää huolta ja vastuuta siitä, että jokainen sotaa tai vainoa pakeneva tulee autetuksi. Samalla tunnen suurta vastuuta siitä, että kunnioitamme lakeja ja suomalaisen virkakunnan korkealla työmoraalilla tekemiä päätöksiä. Uskon myös vahvasti, että jos ja kun joskus virheitä syntyy, ne oikenevat oikeusasteessa.

Rohkaisen kirkkoa ja sen jäseniä osallistumaan aktiivisesti maahanmuuttajien kotouttamiseen  suomalaiseen yhteiskuntaan. Se, että avaatte kotinne tai muuten helpotatte maahanmuuttajien arkea ja sopeutumista suomalaiseen yhteiskuntaan on äärimmäisen arvokasta kansalaisena toimimista. Tähän myös satavuotiaan Suomen perinne ja arvot meitä kaikkia velvoittavat.

Puhe Doha Forumissa 15.5.2017

Maanantai 15.5.2017 klo 20:48

(Check against delivery)

Your Excellencies, ladies and gentlemen, dear participants,

This Forum has provided a platform for many excellent discussions on development, stability and refugees. These are crucial global issues that require an international response.

We know that thousands of people are forcibly displaced every single day. Unfortunately, it seems this trend is not reversing; rather the reality is quite the opposite. 

I represent a European government, and yet, I am not entirely satisfied with the way we in Europe are looking at the world’s refugee crisis. I think we really need to change our mindsets.

Instead of focusing only on "managing" refugee flows, we really need to understand why people are on the move. That is, we need to address the root causes of forced displacement. Yes, we already talk about this a lot, but I’m not always sure whether the talk in the meeting rooms is connected with the reality on the ground.

At the same time, we must remember that when talking about refugees, the issue is not about numbers, but about precious human lives and human rights.

Most refugee flows are a result of man-made conflicts. It is therefore logical that the most effective way of preventing refugee flows is to ensure that nobody is forced to flee. That means preventing conflicts and working for peace.

The essential elements in achieving this aim are building stable, well-functioning societies, guaranteeing the rule of law and equal rights for all, and using diplomacy and negotiations where necessary.  

It sounds so simple, and yet, it is so complex. Unfortunately, nobody can predict all future wars and conflicts, not to mention their impact on large-scale migration flows. But, in many cases, it is possible to see the lack of development or stability, or both, in a country or a region. Yet we have to want to see this. Too often we, for instance in Europe, forget the conflicts and human suffering that are not immediately at our doorstep.

What we can and must do is to pay more attention to increasing our collective capacity for identifying potential conflicts and preventing them by diplomatic means. And, if or when conflicts arise, the global community must be more active in conflict management, mediation and peace-building.

I welcome UN Secretary-General Antonio Guterres' initiative to enhance mediation capacity, both at the United Nations headquarters and in the field, and to support regional and national mediation efforts. 

Mediation is also one of Finland's foreign policy priorities. We underline the importance of involving all relevant stakeholders in peace processes. Lasting peace can only be achieved through inclusive dialogues. And, I firmly believe that the equal participation of both men and women is a crucial component in any peace process to reach sustainable peace.

Gender equality is also one of the sustainable development goals of Agenda 2030. These goals — which also include putting an end to poverty, combatting climate change and ensuring quality education for all — are very real things in this world. Once we reach them, they are the best guarantee for peaceful societies, development and stability for all.

Ladies and gentlemen,

In many conflicts today, civilians are targeted rather than protected. Refugees face insecurity at many levels. First, they are forced to flee and leave their homes behind. And then, their fate often ends up in the hands of smugglers, and they are subjected to trafficking and exploitation. We have seen too much of this on the European shores, as well.

Protecting the rights of civilians and respecting international law in conflicts must be a priority. It is our common responsibility to ensure this. 

The right to seek asylum from persecution is a universal human right which cannot be compromised. Neither is it illegal to search for a better life. International conventions on the protection and rights of refugees were prepared exactly for times like these. Our common commitments exist, and they must be honoured.

Lisää kirjoituksia